Current Zoom: 100%
Vertaisvirtaa
Esittely
Vertaisvirtaa
Tutkitusti on todettu, että vertaistuella voi olla suuri merkitys erilaisista sairauksista selviytymisessä sekä elämänhallinnan parantamisessa. Ammattiapu ei sitä pysty korvaamaan. Vertaistuki on vapaaehtoisuuteen pohjautuvaa tasavertaista ja vastavuoroista tukea ja kokemusten vaihtoasamassa elämäntilanteessa olevan henkilön kanssa.
Hankkeen tavoitteena on kehittää vertaisryhmäohjaajien ohjausta ja riittävien työkalujen ja resurssien antaminen koulutuksen muodossa ja samalla luoda järjestölle koulutusmalli, jolla toimintaa kehitetään jatkossakin. Koulutusmallissa otetaan huomioon puhevammaisten erityistarpeet ja heidän kohtaamiseen liittyvät haasteet.
Vuonna 2010 Vertaisvirtaa -hankkeen tavoitteena on kehittää edelleen ja syventää vertaistukitoimintaa ja toimintaan liittyviä koulutusohjelmia sekä edistää uusien toimintamuotojen juurtumista järjestön toimintaan.
Hankkeen kautta edistetään myös jäsenistön terveitä elintapoja, tuetaan sopeutumista sairastumiseen ja aktivoidaan sairastuneita ja heidän omaisiaan mukaan yhdistystoimintaan ja tätä kautta lisättyyn kansalaisaktiivisuuteen.
Hankkeen aikataulu: 1.6. - 31.12.2010
Toteuttaja: Aivohalvaus- ja dysfasialiitto
Vastuuhenkilö: Aluesihteeri Heli Taskinen, puh. 040 5437289
Hankepäällikkö OK-opintokeskuksessa: Christina Erola
Toteutus
Toteutus
Jatkohankkeen aikana selvitetään ohjaajien ohjauksen tarvetta (työnohjauksellinen näkökulma) ja kokeillaan aivohalvausyhdistyksiä varten luodun koulutusmallin sopivuutta dysfasiayhdistysten vertaisohjaajien ja tukiperheiden koulutukseen. Koulutuksista kerätään tietoa ja saadaan kokemuksia ko. mallien toimivuudesta tälle kohderyhmälle.
Hankkeen aikana koulutetaan myös luottamustehtävissä toimivia ja vastuuhenkilöitä vertaisryhmien käynnistäjä- ja tukijakoulutuksilla.
Saavutettuja tuloksia arvioidaan seuraamalla koulutusmallien toimivuutta, uusien vertaisryhmien määrää, kerhotoiminnan vahvistumista ja jäsenten aktiivisuuden kehitystä.
Tulokset
Tulokset 2009-2010
Hankkeen aikana tuotettiin ja kokeiltiin erilaisia koulutusmalleja. Koulutusmalleja tullaan hyödyntämään myös myöhemmin järjestettävissä ryhmänohjaajakoulutuksissa. Koulutus toi uutta puhtia järjestön ohjaajatoimintaan ja auttoi vapaaehtoisia jaksamaan ohjaustehtävässä. Ensimmäistä kertaa kokeiltiin myös määräaikaisten ryhmien perustamista. Koulutetut ohjaajat ovat ohjanneet muutamia määräaikaisia ryhmiä yhdistyksissä. Määräaikaiset kerhot sopivat hyvin järjestön toimintaan.
Aivohalvausyhdistysten aluekerhojen ohjaajia koulutettiin hankkeen aikana kolmella paikkakunnalla; Turussa, Mikkelissä ja Rovaniemellä. Jatkohankkeen aikana tuotettiin saadusta materiaalista verkkoon ”Työkalupakki kerhon- ja ryhmänohjaajille” joka lopullisesti valmistuu maaliskuussa 2011. Lisäksi luotiin koulutusohjelmamalleja joita jatkossa voidaan hyödyntää.
Koulutusten kautta yhdistysten on ollut mahdollista ottaa käyttöön uusi toimintamuoto, määräaikaiset ryhmät. Kehittämistavoitteena oli jäsenistön aktivoiminen. Koulutuksiin osallistuneista suurin osa oli jo yhdistysten aktiivisia jäseniä, joten uusien jäsenten aktivoiminen ei onnistunut aivan suunnitellulla tavalla. Koulutusmallit ja tuotettu materiaali ovat liiton ja yhdistysten käytettävissä ja sovellettavissa myös myöhemmin, joten rekrytointi ja perehdyttäminen voi jatkua.
Vapaaehtoiset toimijat tarvitsevat ohjausta ja kannustusta toiminnassaan. Hankkeessa olivat mukana järjestön työntekijöitä eri alueilta, jotta jatkossa vapaaehtoisten ohjaus sujuu useammalla paikkakunnalla.





