Current Zoom: 100%
Nainen - sydämesi huoltamo
Esittely
Nainen - sydämesi huoltamo
Hankkeen tavoitteena oli edistää naisten ja perheiden sydänterveyttä. Hankkeen avulla luotiin sydänjärjestöjen käyttöön terveyskasvatusmalli, jonka avulla naisia kasvatetaan ja kannustetaan tiedostamaan sydänterveyden kulmakivet ja edistämään sydänterveyttä perheessään ja lähipiirissään. Samalla naisia kannustettiin perustamaan omia vertaisryhmiä. Tavoitteena oli myös lisätä tietoisuutta sydänjärjestöistä ja niiden toiminnasta sekä tehdä naisten sydänterveydestä kiinnostava puheenaihe yleisellä tasolla.
Hankkeen aikataulu: 1.3.2008 - 31.12.2008
Toteuttaja: Satakunnan Sydänpiiri
Vastuuhenkilö: Airi Mattila, p. (02) 641 1406
Hankepäällikkö OK-opintokeskuksessa: Marion Fields
Hankkeen esittely Satakunnan Sydänpiirin sivuilla.
Toteutus
Toteutus
Hankkeessa koulutettiin kolme n. 15 naisen ryhmää ja lisäksi järjestettiin luentotyyppistä koulutusta. Koulutusjaksot sisälsivät sekä lähiopetusta että etäopiskelutehtäviä, joita osallistujat suorittivat sekä itsenäisesti että ryhmässä. Lisäksi koulutettavia opastettiin esimerkiksi vertaistoiminnan käynnistämiseen. Koulutuksessa saatujen kokemusten nojalla laaditaan sydänpiirien käyttöön terveyskasvatusmalli, jota esitellään myös valtakunnallisesti.
Tulokset
Tulokset
Hankkeen tavoitteena oli saada mahdollisimman paljon naisia osallistumaan jollain tavalla, joten siinä oli mielekästä käyttää eri toteutusmuotoja. Avoimilla tietoiskuilla tavoitettiin runsaasti naisia. Tietoiskuja järjestettiin Porin Keskusapteekin tiloissa sekä Sydänpiirin toimistossa.Ryhmien kanssa työskentely osoittautui myös toimivaksi tavaksi viedä hanketta eteenpäin. Ryhmien kanssa oli mahdollista tutustua laajemmin sydänasioihin ja saada konkreettisia tuloksia elämäntapamuutoksien vaikutuksista. Yhteensä hankkeen tilaisuuksiin osallistui 242 naista, joista 41 ryhmiin.
Hankkeesta saadun palautteen perusteella naiset saivat hyödyllistä tietoa sydänterveydestä ja sydänystävällisestä ruokavaliosta. Naiset myös kokivat, että heille on tiedosta hyötyä jokapäiväisessä elämässä. Sisältö koettiin kiinnostavaksi ja monet ilmaisivat suuremmankin tarpeen vastaavalle koulutukselle. Ryhmissä pystyttiin seuraamaan myös sydänterveydelle olennaisten konkreettisten tekijöiden kehitystä. Mittausten välillä oli n. 6 kuukautta. Paino oli laskenut 2/3:lla mukana olleista, samoin 44%:llä verenpaine oli laskenut ja 44%:llä pysynyt samana.
Sydänpiiri pystyi hankkeen avulla tekemään toimintaansa tunnetuksi Satakunnan alueella. Tulokset näkyvät pitkällä aikavälillä naisten kiinnostuksena lähteä mukaan piirin toimintaan.





